keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Parhaimmat blogit

Oikeesti mä pohdin kauheesti kenen blogeja linkkaan. Blogeja ei kyllä ollu kun sellainen pari kymmentä. Oli vaikka kuinka monta kivaa blogia, joita oli kiva lueskella ja kivoja juttuja.

Askartelublogei oli aika paljon, mutta kaipaisin jotain vähän enemmän. Parempia ja selkeämpiä kuvia ehkä? Mielenkiintoisempaa tekstiä? Siksi niistä yksikään ei päätynyt valintoihini tällä kertaa. Myöskään en valinnu yhtään lifestyle blogia, koska ite en henkilökohtaisesti jaksa kiinnostaa jos joku randomi tuolta jostai 200km päästä on käyny tänää grillaa kavereiden kanssa.Tykkäisin varmasti blogin takana olevasta ihmisestä, mutten hänen blogistaan. Kaksi eri asiaa. Halusin vaan vähän perustella miksi valintani kohdistui näin.


Roosa, meitsin kaima. Yläasteelta just päässy tytsy.. Blogista löytyy päivän asukuvien lisäksi myös DIY-juttui, jee. :)  Ei ton ikäisenä osannu ottaa noi hienoi kuvii ja pukeutuu noi hyvin? Sillon rellästettii ja riehuttii muiden mukana. Jotkut on onneks viisahampia


Ihan ekaks pointsit tosta bannerista t. ikuinen kissa-fani. Muutenki blogin ulkoasu on ihana ja tykkään
postausten otsikoista. Kuvat on laadukkaita ja selkeitä, vaikka tekstit on mun makuun liian runollista diipadaapaa nii kuvat on nii ihania et niiden takia jään seuraan tota blogii! Täl tytsyl on myös kiva tyyli ja lahjat suotu piirtämiseen. Oi miksen minä osaa piirtää?

Jasmin, rakas ystäväni ja kämppikseni. Olisin kyl muutenki valinnu Jasminin blogin (hassua en ikinä sano Jasmin. Ystävillä on aina lempinimi) koska tyyppi on lahjakas valokuvaan ja näkee vaivaa bloginsa eteen. Pääshän se Indiedaysin Lookbookiinkin. Tyyliä ja taitoa löytyy :) Muodin lisäksi löytyy hauskoja leffa-postauksia ja kuvia epäonnistuneista muffinsseista.

Toivottavasti kukaan ei tuu paistinpannulla lyömää mua kun en valinnu blogias. Mutta tosi ihania blogeja linkkasitte ja uskon, että blogien takana on ihania ihmisiä :)

4 kommenttia:

  1. Hohhohhoo! Oletpas sinä kauniin rimpsun minusta kirjottanut, söpö olet! :) Yks kysymys, mistä pääsen noiden kahden muun blogiin? :D

    VastaaPoista
  2. oh KIITOS älyttömästi, ihana piristys! ♥

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus. Nuo blogit on munkin mielestä kiinnostavia jotka tähän nyt valtsit:)

    Mun blogi: www.smiles.suntuubi.com

    VastaaPoista