sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Do good things

Tänään kotiin tullessa sängyn päällä odotti ihana kirje! Suupielet nousi hymyyn, kun kattelin leimaa mistä kirje oli tullut - Etiopiasta kummilapseltani.

Vihdoinkin sain kuvia kummilapsestani. 23. tammikuuta 2012 olen saanut tiedot kummilapsesta. Nyt on sitten melkein puoli vuotta kulunut, mutta en voisi olla iloisempi. En oo katunut yhtään, että 25€ tililtä menee Embetille (kummilapseni nimi) Tänään tulleessa kirjeessä oli kolme kappaletta kuvia. Embetistä, hänestä äitinsä kanssa sekä äitinsä ja vaarinsa kanssa. Voiko joku olla noin suloinen? Lisäksi sain kirjeen ja yhdyshenkilön kirjoittaman kevään kummikirjeen. Nyt pitää vain alkaa omaa kirjettä pistämään tytölle hänen synttäreiksi lokakuuksi. :) Mutta en tiedä mitä kirjoittaisin tai minkälaisen syntymäpäivä lahjan antaisin?


Itse olen kummina Suomen lähetysseuran kautta. Se miksi päädyin juuri valitsemaan Suomen lähetysseuran enkä Unicefiä tai muuta järjestöä oli selkeä syy. Suomen lähetysseurasta en ollut kuullut huonoa palautetta muilta, takana on kirkollinen järjestö, joten toivon, että kummilapseni kuulee myös Jeesuksesta. Olin myös talvella kerhonohjaaja -päivillä jossa tapasin lähetystyö -rastilla miehen, joka itse oli ollut tekemässä lähetystyötä sekä videoita ja valokuvia muista jotka auttoivat lapsia erimaissa. Jotenkin kirkon kautta lähtevä raha vaikutti musta turvalliselta vaihtoehdolta. Kirkko, kun ei rahoja pistä itselleen vaan oikeesti sinne minne ne on tarkoittu!


Ekan kerran, kun postista tipahti kirje Suomen lähetysseuralta sieltä tuli kattava paketti läpysköitä. Edellisvuoden kummikirjeet (2kpl), Tietoläpysky yhteydenpidosta, aids-orpojen kummiohjelmasta (kummilapsellani on nimittäin aids :s) ja pieni tietopaketti Etiopiasta ja kirkkotoiminnasta. Sain myös kummilapsikortin missä kerrottiin lapsen nimi, sukupuoli, asuinpaikka, koulu, perhetiedot sekä taustoja.

Maksuasioista sain yhden lapun missä on tilinumerot ja paljonko täytyy maksaa. Maksut pysty myös suorittaa itselle sopivissa erissä kunhan vuodessa tulee se 300€ tai 25€ kuukaudessa. Voi siis maksaa 2kk tai 2vko erissä. Ihan miten ite haluaa. Kuinka kätevää! Sitten oli hyvät yhteystiedot kuka on Suomessa toimiva henkilö ja kuka Etiopiassa kehen voi ottaa yhteyttä jos tulee joku ongelma.

Toivottavasti tää hymy pysyy tässä vielä. Tuntuu niin hyvältä auttaa jotakuta!

4 kommenttia:

  1. oi että, ihanaa kun tätä tuodaan esille, tuntuu että näistä kummijutuista ei enään puhuttaisi? Toivottavasti tämä yleistyisi !!
    Kiitos kun kirjoitit tästä, toivottavasti tämä muistuttaisi muitakin kuinka tärkeä ja helppo asia on kyseessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Mä itse pidin tätä sen verran tärkeänä asiana, että halusin jakaa tän blogin kautta. Netti on kuitenkin paras tapa jakaa tietoa ja nyt kun itse olen kummi niin voi rehellisesti kertoa millaista tuo on ollut :)

      Toivottavasti muutkin sitten innostuisivat ottamaan kummilapsen :)

      Poista
  2. Meilläkin on kummilapsi, tosin poika Intiasta ja Planin kautta. Kivaa, että muillakin niitä on, välillä kun tuntuu ettei ketään kiinnosta muu kuin oma napa...
    Muista tarkistaa, onko kummilapsen kuvien julkaisu sallittua, planilta ainakin kiellettiin ehdottomasti kuvan tai lapsen muiden tietojen julkinen luovuttaminen lapsen turvallisuuden vuoksi :)

    Kivaa kesää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että joku muukin ajattelee muita kuin itseään :) Täytyykin varmistaa toi kuvan julkaisemis lupa, kiitos kun muistutit. En yhtää tullu ajatelleeks :(

      Hyvää kesää!

      Poista