keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

TRAVEL : Ethiopia, here i come!


Tänään tapahtui jotain todella siistiä. Olin ensin koko päivän tehnyt epätoivoisena yhtä näyttötyötä ja vaipunut epätoivoon. Sitten mulle soitettiin ja sain kesäks kesätyöpaikan! Tää sai mut jo aivan onnesta sekaisin. No eipä riittänyt tämäkään. Olin hakenut Suomen lähetysseuran OLK-matkalle Etiopiaan. Koko reissuun valittiin vain 7-10 nuorta-aikuista ja hetken jo mietin että jätän hakematta. Sinne hakee niin monta että tuskin mua valitaan.

No kuitenkin sitten päätin hakea. Tänään tuli ilmoitus, että mut oli valittu. Meinasin itkeä, kiljua ja hyppiä riemusta. Ekat hetket olin aivan sekaisin. Oon aivan täpinöissäni!

Matkan aikana käydään tutustumassa etiopialaiseen elämään sekä ihailemassa kaunista maata. Saatanpa nähdä siellä leijonan, sarvikuonon tai kirahvin! Lisäksi käymme Dessiessä, jonka läheisyydessä omakin kummilapseni asustelee. Saattaa olla, että kummilapseni näkisin. Tämä olisi kyllä aivan älyttömän ihana juttu.

Mitä mä odotan reissulta? Mä odotan kauniita maisemia, savikyliä, tummaihoisia pienestä iloitsevia ihmisiä ja sitä että oppisi arvostamaan sitä minkä itse on saanut. Koulutus, koti ja puhdas vesi eivät ole etiopialaisille lapsille itsestään selvyyksiä.


18 kommenttia:

  1. siistiä ! onnee hirveesti :--)

    VastaaPoista
  2. hei kui hieno juttu! onnee!

    VastaaPoista
  3. Vau..tekis mieli itekki lähteä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs sitä estämään;) Kannattaa mielummin tehä kun katu ettei tehnyt!

      Poista
  4. Aamen! Oikea asenne, Roosa :) Musta on niin siistiä , että tää matka toteutu! Toivottavasti pääset pikku-kummilastasi samalla reissulla tervehtimään ja kaikki menee hyvin. Awesome <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää on oikeesti aivan mahtava juttu. Oon niin innoissani:)

      Poista
  5. Onnee tosi paljon, siit tulee varmaa ihan mahtava reissu! Teethän sit postauksen siitä matkasta? :) Mäki toivoisin pääseväni joskus kehitysmaahan auttamaan pieniä lapsia, mut ehkä vielä joskus.. :)

    Mut onnee hirveesti ja pidä hauskaa siel :)

    pienileipuritytto.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja totta kai teen postauksen! Ja hei eihän sitä koskaan tiiä. Mäkin tän tiedon sain tällei puol vuotta etukäteen. En olisi vuosi sitten uskonu että nyt lähden Etiopiaan. Ihan huikeeta!

      Poista
  6. Vau!! Se tunne on iiiiiihan sanoinkuvaamattoman mahtava ko pääsee/saa jotain sellaista mitä ei olis ikinä uskonut :) onnee sulle ja pidäkin sitten oikein kiva matka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kiitos! Todellakin aion pitää;) Saatta sitten yli-annostuksen kuvia tänne blogii!

      Poista
  7. Vauuu! ihan mahtavalta kuulostaa!! Onneaa hurjasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos! Jännittää ihan hirmuisesti! iiiik!!!!

      Poista
  8. Vau! Tulee olemaan varmasti ihan mieletön matka :-) Millon on lähtö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuun puoles välis. En muista tarkkaa päivää nyt tällei, mutta joskus 14. päivän kieppeillä :)

      Poista