tiistai 9. heinäkuuta 2013

DIY: Virkatut korit

Kun vihdoinkin sain kolmen vuoden jälkeen itseni ja romuni yhteen osoitteeseen olen aloittanut monta uutta diy-projektia. Moni uusista projekteista liittyy sisustukseen tai ainakin sivuuttaa sitä sillä eka oma (vuokra)kämppä on saanut mun sisustuskärpäsen pörräämään.

Ensimmäinen valmiiksi saatu projekti on matonkuteista virkattu kori. Omani toteutin Nappeja ja neppareita -blogin ohjeella. Koukkuna itse käytin 10 kokoa. Ostin myös koon 8, mutta se oli jotenkin pieni. Matonkudetta itselläni oli tähän projektiin pikkasen reilu 2kg. Tosin tuosta määrästä virkkaa varmaan kymmenen koria, joten kilon määrällä pääsee jo hyvin alkuun.

Tampereella matonkuteita myy ainakin Poppanavakka Lamminpäässä sekä Triteks Tesomalla. Omani ostin jälkimmäisestä sillä Googlen mukaan siellä oli halvempaa. En tosin tehnyt henkilökohtaista vertailua.


Oman korini kaveriksi on hyvää vauhtia valmistumassa toinenkin kori. Yhdessä korit saavat kunnian säilytellä kaapissa alusvaatteita ja sukkia. Meillä kun kaapeissa on vaan hyllyt niin ovat sukat ja muut olleet hyllyllä epämääräisessä kasassa. Haaveilen myös super-isosta korista, joka olisi vessassa pyykkikorina.

Seuraavaksi pistän viherpeukaloni koetukselle ja istutan yrtit ja salaatit. Toivottakaa onnea!

2 kommenttia:

  1. Oieee ihana tuo!!
    katoin stokkalta joskus jotai sellasia paketteja "virkkaa oma kori" ja siin oli tarvikkeet valmiin ja se makso jotai 20€> ?!?! :DD samal hinnal saa valmiin kaupast! mitä noi matokuteet muute maksaa?

    Mäki haluun tollasen! Voinko ostaa sulta yhen :p?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeaa kiitos :) Noi matonkuteet makso 4€/kilo ja ne punnittiin sillei suurinpiirtei, että tossa munki oli reilusti yli 2kg mut maksoin vaa sen 2kg hinnan :D

      Laskeskelin, että yhden korin hinnaks tulis matonkuteista 2-3€. Mut tietenki voin myyä sulle yhden, kuhan hinnasta neuvotellaa;) Kuhan vaa nähtäis eka! :(

      Poista